Vaalirahoitus
Näin kunnallisvaalien lähestyessä on hyvä hetki toteuttaa aiempi lupaukseni ja julkistaa netissä edellisten kunnallisvaalien (2004) vaalirahoitustiedot Helsingin osalta. Tiedot ovat nyt PDF-muodossa täällä ja Open Document-muodossa täällä.
Joitain yleisiä huomioita on koosteen perusteella helppo tehdä. Ensimmäisenä silmään pistää puolueiden välinen epäsuhta vaalirahan määrässä. Porvaripuolueiden (Kokoomus, RKP, Keskusta) valtuutetut ovat käyttäneet kampanjointiinsa moninkertaisia summia vasemmistoon ja vihreisiin verrattuna. Pelkästään Kokoomuksen valtuutetut ovat käyttäneet kampanjoihinsa enemmän kuin kaikkien muiden ryhmien valtuutetut yhteensä.
Luottaisitko poliitikkoon?
Sikäli kun ulkopuolista rahaa on kampanjoihin tullut, vaalirahoitusilmoitukset eivät juuri valaise sen lähteitä. Vaalirahaa koskevan lainsäädännön porsaanreiät näkyvät selvästi. Kun alle 1700 euron lahjoittajia ei tarvitse ilmoittaa, ne on suurelta osin jätetty ilmoittamatta. Kuitenkin esim. 1500 euron vaalirahalahjoitusta tuskin voi pitää ihan merkityksettömänä. Kun esim. Jan Vapaavuori kertoo yksikantaan saaneensa yrityksiltä vaalitukea yhteensä yli 12 000 euroa, olemme puhtaasti ilmoittajan rehellisyyden varassa siinä että kaikki lahjoitukset ovat olleet alle 1700 euron suuruisia. Emmekä juuri ole hullua hurskaampia siitä mitkä yritykset ovat Vapaavuoren poliittista uraa rahoittaneet. Keskustajohtaja Timo Kallin esimerkin mukainen joidenkin keskeisten rahalähteiden salaaminen on myös helppoa ja kiinnijäämisen riski pieni.
Yksi tapa peitellä vaalirahan alkuperää on sen kierrätys yhdistysten kautta. Esim. Arto Bryggare toteaa ilmoituiksessaan lyhyesti saaneensa kampanjaansa lähes 8000 euroa ”Uudet Aidat ry”:ltä. Täysin selvittämättä jää mistä tämä tukiyhdistys varat on hankkinut.
Kokoomusehdokkaiden kohdalla huomiota kiinnittää puoluejärjestöiltä saadut rahat joiden määrä on joillain ehdokailla huomattava (esim. Jussi Pajunen 8700 euroa, Sari Sarkomaa 9190, Harry Bogomoloff 8925) ja toisilla lähes mitätön. Asiassa herää ainakin jonkinasteinen epäilys että kyse on suurelta osin ulkopuolisilta tahoilta tulleista tukirahoista joiden alkuperä on hämärretty kierrättämällä ne puoluejärjestöjen kautta.
Vaalirahoituslaki onkin siinä suhteessa kummallinen, että sen enempää kuin valvontaa kuin rangaistuksiakaan ei lakiin ole säädetty, eikä niitä ole nähtävästi tulossa jatkossakaan.
Rahalähteet
Yleisin rahalähde kunnallispoliitikoilla on oma pankkitili. Suurin osa valtuutetuista on rahoittanut kampanjaansa omista varoista. Useimmilla pääosa kampanjakuluista on rahoitettu omista varoista ja monilla omat varat ovat ainoa rahoitusmuoto. Omarahoitteisuus on ehkä ehdokkaiden riippumattomuuden kannalta hyvä asia, mutta samalla merkitsee että ehdokkaiden oman varallisuuden merkitys korostuu. Harvalla perusprolella on varaa kaivaa omasta taskustaan 25 000 euroa kunnallisvaalikampanjaan kuten Kokoomuksen Heikki Karulla.
Toisaalta avokätisimmästä ulkopuolisesta tuesta nauttineet eivät suinkaan ole ehdokasjoukon köyhimpiä. Esim. Jan Vapaavuori, Sari Sarkomaa, Ben Zyskowicz, Eva Biaudet ja Arto Bryggare tekivät isot kampanjat puhtaasti ulkopuolisen tuen avulla.
Jos ehdokkaiden tasavertaisia mahdollisuuksia haluttaisiin edistää ja ja vaalirahan vääristävää vaikutusta vähentää, tehokkain keino olisikin ylärajan asettaminen kampanjakuluille. Sitä odotellessa kehotan ainakin pienituloista äänestäjää suhtautumaan varauksella poliitikkoihin joiden kampanjakulut ylittävät toimeentukiasiakkaan vuositulot.
Reko Ravela
rravela2@welho.com
